JOSKO TÄNÄÄN TIETOA RINTAMALTA ˗ YLISUKUPOLVINEN ODOTUS PERHEESSÄMME

Outi Autti

Enoni Väinö kaatui jatkosodan taistelussa Ravanmäellä heinäkuussa 1944. Hän kuului jalkaväkirykmentti 33:een, jossa oli mukana Perä-Pohjolan ja Koillismaan miehiä. Taistelutilanne liittyi vastustajan suurhyökkäykseen, ja Ravanmäessä venäläiset hyökkäsivät rintamassa ja saarrostaen etelästä, idästä, luoteesta ja lännestä. Tilanne oli ollut kaoottinen, ja Väinön ruumis oli jäänyt kentälle. Katkelma sotapäiväkirjasta 5.7.1944 klo 18.00:  ”Murtui puolustuksemme ryssän yhtäaikaa hyökätessä sivustasta ja rintamassa.” (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2566997).

Kotiin tuli ensin tieto, jonka mukaan Väinö on kadonnut. Jatkosodan loppuun saakka Väinöä odotettiin vielä kotiin, mutta pian saatiin tarkempaa tietoa Väinön menehtymisestä ja siitä, että ruumis oli jäänyt kentälle tai tuhoutunut. Tästä huolimatta Väinön äiti, minun mummoni, jaksoi sinnikkäästi toivoa ja piti erehdystä mahdollisena. Sitä mukaa kun suomalaisia sotavankeja palautettiin kotiin, mummo vielä odotti Väinön olevan heidän joukossaan.

Mummo käveli päivittäin tienvarteen kaupungista tulevaa linja-autoa vastaan ja toivoi poikansa tulevan kotiin. Vaikka Väinön jo tiedettiin menehtyneen, mummo jatkoi tienvarressa odottamista. Linja-auton vastaanottamisesta tuli vähitellen muistamisen tapa, joka jatkui 1980-luvulle mummon kuolemaan saakka. Pojan menettämisen traumaa syvensi se, että ruumista ei koskaan saatu kotiin haudattavaksi.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen suomalaissotilaiden jäännöksiä päästiin etsimään esimerkiksi opetusministeriön järjestämissä etsinnöissä mutta pitkälti myös vapaaehtoisten voimin. Kun näistä etsinnöistä ja Suomeen tuoduista ja haudatuista jäännöksistä uutisoitiin 1990-luvulla, äitini havahtui etsintöihin ja alkoi toivoa, että myös Väinön jäännökset saataisiin viimeinkin kotiin. Äiti puhui tästä toiveestaan, mutta Väinön odotus ilmeni myös ilmeiden, eleiden, huokausten tai hiljaisuuden kautta ˗ tai laittamalla radioa isommalle etsinnöistä kertovien uutisten aikana. Äidille olisi ollut tärkeää saada lisätietoa veljen viimeisistä vaiheista. Kotona tiedettiin, että Väinö oli ollut Karhumäen suunnalla, mutta muista Väinön sodanaikaisista vaiheista ei tiedetty eikä kysymyksiin saatu vastauksia.

Muutama vuosi sitten sain tietää verkkopalveluista Sotapolku ja Sotasampo, joihin lähinnä sotahistorian harrastajat ja yksityishenkilöt ovat kirjanneet sodissamme palvelleista luetteloa. Luettelosta löytyvät sotiin osallistuneiden sotien aikaiset tiedot. Palvelussa voi etsiä tai lisätä omien sukulaisten sotaan liittyviä tietoja ja vaiheita. Napautin hakukenttään Väinön nimen, enkä oikeastaan edes odottanut löytäväni mitään, koska tuossa vaiheessa luettelo oli vielä alkutekijöissään. Mutta yhtäkkiä kaikki, vuosikymmeniä kaivattu tieto Väinön jatkosodasta oli puhelimeni ruudulla karttoineen, sotapäiväkirjoineen ja SA-kuvineen. Minut valtasi tietotulvan keskellä voimakas suru siitä, että äiti ja mummo eivät koskaan saaneet tietää puhelimessani yhtäkkiä avautuneista Väinön vaiheista.

Tampereen yliopistossa syksyllä 2018 pidetyssä tutkimustyöpajassa ”Aftershocks: War-related Trauma in Northern, Eastern, and Central Europe” kulttuurihistorian ja muistitiedon tutkija Barbara Törnqvist-Plewa Lundin yliopistosta puhui trauman ylisukupolvisuudesta. Trauma voi siirtyä eteenpäin seuraaville sukupolville alkuperäiseen traumaan liittyvien traumaoireiden, traumaa symboloivien tekojen ja erilaisten puolustusmekanismien ilmenemisen kautta. Trauma voi siirtyä ”tarttumalla”: vastaanottava henkilö on saanut ahdistavaa tietoa yleensä ensimmäisestä, trauman kokeneesta lähteestä eikä kykene käsittelemään tai ottamaan vastaan tätä tietoa. Törnqvist-Plewa viittasi Marianne Hirschiin, joka on kirjoittanut ”jälkimuistista” (engl. postmemory). Jälkimuisti on sosiaalista oppimista, jossa historiallisen tapahtuman todistajat siirtävät tapahtuman muistoa seuraaville sukupolville niin tiedollisella kuin tunnetasollakin. Tapahtuman jälkimuistiin ei niinkään liity varsinaista muistamista, vaan suuri määrä emotionaalista herkkyyttä ja tapahtumien kuvitteellista läpikäyntiä.

Traumatisoitunutta kuunnelleet ja trauman ilmentymiä todistaneet henkilöt rakentavat mielessään trauman uudelleen tunteidensa ja mielikuvituksensa avulla. Mummon päivittäinen linja-auton vastaanottaminen oli tehokas muiston ja siihen liittyvän trauman siirtämisen tapa. Äiti odotti puhelinsoittoa, jossa olisi kerrottu veljen jäännösten löytymisestä ja tuomisesta Suomeen. Nyt minä vuorostani odotan tietoa Väinöstä, ja kerron lapsilleni tarinaa enosta, mummosta ja äidistä. Kolmen sukupolven odotus on siirtymässä neljännelle sukupolvelle.

 

Kuva: Väinö Majavan sotilaskuva. Outi Auttin kotiarkisto.

 

Seminar: Displacements – Refugees, migrants and transnational narratives

ReBel organises a research workshop at the University of Oulu on Friday 1 February 2019. The workshop gathers scholars from different disciplines to discuss refugee and migration issues as historical and contemporary phenomena. Welcome to listen to the presentations!

Venue: TellUs Galaxy, Linnamaa Campus

9:00     Opening: Seija Jalagin

9:15–10:15  Keynote: Professor Peter Gatrell, University of Manchester, 20th century war, migration and memory

10:15–11:00 Keynote: Dr Soc Sci Ralf Kauranen, University of Turku, Comics and migration

12:00–12:30  Johanna Leinonen, Migration Institute of Finland, Refugee journeys: Narratives of forced mobilities

12:30–13:00  Annette Forsén, University of Helsinki, Forced migration in times of crisis. Germans leaving Finland for Sweden in August 1914

13:00–13:30  Iida Kauhanen, University of Oulu, Need for recognition? Analysing the socio-political situation of unaccompanied asylum seeking youth in Europe

13:30–14:00  Olli Löytty, University of Turku, The stranger and the homecomer: Migration and comics

14:30–15:00  Aura Nikkilä & Anna Vuorinne, University of Turku, Empathy and historical storytelling. Marginalized experiences in Hanneriina Moisseinen’s The Isthmus

15:00–15:30  Tiina Harjumaa, University of Lapland, Petsamo evacuees – internal and mental displacements

15:30–16:00  Hanna-Leena Määttä Nissilä, University of Oulu: Recognition and belonging through rmotions in Eeva Kilpi’s autofiction evacuee trilogy

16:00–16:20  Closing discussion

 

Photo: A. Kantola. SA-Kuva.

VIERAALLA MAALLA – KOLME ELOKUVAA TOIVOSTA, PELOSTA JA VIHASTA

Näyttökuva 2018-3-21 kello 8.43.58

 

pe 23.3. klo 14–20, pääkirjasto, Pakkalan sali

klo 14–16 Laulu koti-ikävästä

Dokumenttielokuva isän ja pojan automatkasta Oulusta Göteborgiin, jossa he asuivat 1970-luvulla (2013, ohj. Mika Ronkainen, Klaffi-tuotannot Oy). Englanninkielinen tekstitys. Elokuvan esittelee yliopisto-opettaja Anne Saarijärvi.

klo 16–18 Evakko

Mustavalkoinen fiktioelokuva kuvaa karjalaisten evakkomatkaa pois kotiseudultaan (1956, ohj. Ville Salminen, Fennada Filmi Oy). Elokuvan esittelee projektitutkija Ilmari Leppihalme.

klo 18–20 Kiehumispiste

Dokumenttielokuva kuvaa eri osapuolia kuunnellen viime aikojen suomalaista asenneilmapiiriä, jota luonnehtii vihapuhe ja pelko (2016, ohj. Elina Hirvonen, Mouka Filmi Oy). Englanninkielinen tekstitys. Elokuvan esittelee ohjaaja Elina Hirvonen.

Jokaisen elokuvan jälkeen on hetki aikaa katsomiskokemuksen ja ajatusten jakamiseen.

Vapaa pääsy.

Tapahtuman järjestää Oulun kaupunginkirjasto ja Tunnustuksia-tutkimushanke.

 

TUTKIJAT JA TAITEILIJAT YHTEISTYÖSSÄ

Kuva: Mika Karhu, He eivät voineet valita, tussi, 2018.

Tunnustuksia-tutkimushanke laajenee tutkijoiden ja taiteilijoiden yhteistyöllä. Molemmat ovat esillä laajassa artikkelissa Oulun yliopiston pääsivulla.

Tartumme tämän päivän puheenaiheisiin tutkimuksen ja taiteen avulla ja kysymme, onko Suomessa vaikeuksia ymmärtää, miltä tuntuu tulla uuteen maahan ja yhteiskuntaan, jossa täytyy löytää paikkansa. Onko kansallisvaltion rakentamisprojekti onnistunut liian hyvin, niin että ajattelemme, että Suomi on vain suomalaisia varten eikä sinne mahdu muita?

”Näistä ajatuksista sukeutui yhteistyö taiteilijoiden kanssa. Tutkijat ja taiteilijat askaroivat samojen yhteiskunnallisten kysymysten kanssa, mutta erillään. Me tuomme nyt tieteellisen kysymyksenasettelun ja aineistot taiteilijoille, ja prosessoimme niitä taiteilijoiden kanssa. Ei ole kuitenkaan tarkoituksena, että taiteilijat ’kuvittavat’ tiedettä, vaan katsoa, miten kaksisuuntainen prosessi toimii, miten yhteistyö vaikuttaa myös meidän tutkijoiden tapaan ajatella”, Seija Jalagin kertoo.

Tutkijoiden ja taiteilijoiden yhteistyössä pyritään taiteen kielellä saavuttamaan erilaisia yleisöjä ja koskettamaan tiedonintressien lisäksi myös tunnetasoja.

Yhteistyöhankkeessa ovat Tunnustuksia-tutkimusryhmän lisäksi mukana elokuvataiteen professori Anne Lakanen Aalto-yliopistosta sekä hankkeen taiteellinen johtaja, kuvataiteilija, TaT Mika Karhu ja kuvataiteilijat Antero Kahila ja Kari Vehosalo sekä kuvanveistäjät Heli Ryhänen ja Anssi Taulu.

Lue toimittaja Satu Räsäsen kirjoittama juttu Evakkous ja pakolaisuus ovat Suomen lähihistoriaa.

REBEL-HANKE KÄYNNISTYI

Tutkimushanke “Tunnustuksia: Pakolaisuuden hankalat historiat ja muistamisen kulttuurit” käynnistyi syyskuun alussa. Suomen Akatemian vuosiksi 2017–2021 rahoittamassa hankkeesa tutkitaan sitä, miten toisen maailmansodan pakolaiset ja evakot ovat tulleet tunnustetuksi ja hyväksytyksi uusissa yhteisöissään. Monitieteistä hanketta johtaa dos. Seija Jalagin ja tutkijat ovat FT Outi Autti, FL Ilmari Leppihalme ja FT Hanna-Leena Nissilä.

Hankkeessa tutkitaan sitä, miten toisen maailmansodan pakolaiset ja evakot ovat tulleet tunnustetuksi ja hyväksytyksi uusissa yhteisöissään. Tutkimusaineisto koostuu muuttajien haastatteluista ja evakkokirjailijoiden kaunokirjallisista teksteistä. Keskittymällä historialliseen muuttoliikkeeseen tutkimme hyväksytyksi tulemisen ja kuulumisen ajallisia ja eritasoisia prosesseja. Tutkimuksen tavoitteena on uudelleen tarkastella pakolaisuutta suomalaisessa historiantutkimuksessa ja keskustella siitä osana eurooppalaista pakolaisuutta. Monitieteisen hankkeen tavoitteena on kehittää poikkitieteistä metodologiaa traumaattisten kokemusten tutkimiseen, analysoida tunnustamista tieteellisenä käsitteenä sekä tuottaa tietoa sen soveltuvuudesta integraatiotutkimukseen. Lisäksi hankkeessa kehitetään historian, kirjallisuuden ja sosiologian tutkimuksen keinoin eettisesti sensitiivisiä tapoja yksilöiden ja yhteisöjen muistojen ja vaikeiden kokemusten tutkimiseen.